maanantai 9. toukokuuta 2016

Kentän ja kisakauden avaus

Lauantaina 7.5. n klo 11:11 lennähti ilmoille kauden virallinen avauslyönti, ja samalla kenttä palveluineen avattiin golfkansalle. Ennen avauslyöntiä pidettiin jo perinteiset pienimuotoiset talkoot. Keittolounaan yhteydessä käytiin läpi kentän & yhtiön kuulumiset toimitusjohtaja Keskitalon toimesta, sekä tulevan kesän tapahtumia kapteeni Luukkasen kertomana.

Kapteeni Antti Luukkanen tutussa roolissa kautta avaamassa
Kuvat: Kjell Paul, Anzel Oy, anzel.fi

Varsinaiseen avauslyöntiin kapteeni laittoi itselleen hieman ylimääräisiä paineita, päättäen suorittaa lyönnin "Happy Gilmore"-tyyliillä ristiaskelvauhdista. Jäsenistön ja erityisesti itse kapteenin suureksi kummastukseksi lyönti osui vauhdista huolimatta keskelle lapaa, päätyen kauniilla fade-kierteellä keskelle väylää n 220m päähän avauspaikasta. Alempana kuvasarja kauden avaavasta vedosta.

Avauslyönnin jälkeen lähdettiin pelaamaan rennolla mielellä hämmentävän hienoon +22 asteen keliin. Myös kentän kunto jaksoi jälleen kerran hämmentää, ollessaan varsinkin vuodenaikaan nähden huiman hyvä. Päivän päätteeksi palkittiin parhaat suoritukset sekä tasoituksettoman lyöntimäärän, että tasoituksellisen pistebogeyn perusteella. Näihin perustuen lahjakortit päätyivät Niklas Katilan, Toivo Pönnin ja Ari Prittisen käsiin.

Kaikki herrat saalistivat heti kauden alkuun "kohtuulliset" 36 bogipinnaa. Niklas suoriutui päivästä vähimmillä kosketuksilla palloon, joita kertyi 77 kappaletta. Onnea voittajille!

Kauden ykkösflaitissa on kivaa (vas. Niklas, Andy, Juha, Vellu)



Muistakaa ilmoittautua reikäpeleihin ja laittaa muutkin tapahtumat kalentereihinne.








Näin aukesi Linna Golfin kausi 2016. Kuvasarjan myötä mukavaa golfkesää kaikille!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Huipputilaisuus päästä Miss Suomi-kisojen yleisöön

Linnalaisille avautui ainutlaatuinen tilaisuus päästä Miss Suomi-kisojen yleisöön ja missidinnerille finaalin päälle. 

Finaali tulee suorana lähetyksenä Neloselta Vanajanlinnasta pe 13.5. klo 20-22, paikalla pitää olla klo 19.

20 nopeinta pääsee suoran lähetyksen yleisöön, tarjoamme tämän Linna Golfin jäsenille ilman erillistä veloitusta. Ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydessä hakukkuudesta osallistua optionaaliselle missidinnerille kisan jälkeen. Dinnerin hinta Linnalaisille 45€ (norm 55€).

Ilmoittautumiset: tapahtumat@vanajanlinna.fi. Ilmoita että olet Linna Golfin jäsen.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Kenttä auki jäsenille ja osakkaille

Maanantai 2.5. klo 9:00 Mr Kjell Paul löi kentän "epävirallisen avauslyönnin", ja upeakontoinen kenttämme on siis palloränniperiaatteella osakkaiden ja jäsenten vapaassa käytössä lauantaihin 7.5. saakka. Ja ekat jäsentreenitkin on jo huomenna KE 4.5. klo 18-19:30.

La 7.5. kenttä avataan virallisesti, edelleenkin aikataulu on: 9:30 talkoot, 11:00 keittolounas ja 11:30 avauslyönti & pelit. Jos kentän kunnon ihastelun lomassa malttaa keskittyä pelaamiseenkin, niin rentohenkisen päivän paras hcp ja scr palkitaan. Toivotaan että mahdollisimman moni pääsee paikalle! Ilmot toimistoon niinkuin aina: office@linnagolf.fi.

La 7.5. klo 12 -> ajat ovat kaiken golfkansan varattavissa. Tervetuloa GolfKesä 2016!

Kjelu ykköstiillä, ja väyläosumahan siitä tuli! (kuva by Andy)

9.griini odottaa pelaajia (kuva by Andy)

Keli, seura ja mieli kohdillaan kauden kynnyksellä! (kuva: Anzel Oy/Elmo)

Huoltohalliakin ihasteltiin matkalla (kuva: Anzel Oy)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Klara Vappen!

Huisin hauskaa Vappua Linnalaisille! Kentän avaukseen osakkaille on n 60 tuntia / 3600 minuuttia / 216000 sekuntia. Ei meinaa malttaa odottaa! (Kuvat on keskiviikolta). On muuten kenttä mahtavassa tikissä jälleen heti avauspäivänä..

5.väylän griini

6.väylän avaus

8.väylän griini

4.väylän avaus


tiistai 26. huhtikuuta 2016

19.-20.5. EGCC vs Linna Golf Ryder Cup

Lähde mukaan rentohenkiseen Suomi-Viro-maaotteluun!

     - Lähtö to 19.5. 7:45 Linna Golf, Tallink Business Class 10:30-12:30 (ruuat ja juomat)
     - Bussilla mennen tullen perille saakka (Linna-EGCC-Linna)
     - Tiiajat To klo 14-15 2hlö Best Ball, Pe klo 9-10 singlet vs EGCC
     - Majoitus 200m klubilta EGCC:n luxus-villassa 2hh, dinner 21:00 klubilla
     - Lähtö takaisin pe n 17:30, laiva 19:30-21:30 Hkiin Business Class
     - Max 12 hlö otetaan mukaan, nopeat syövät hitaat
     - Reissun hinta 175€ + 2x35€ GF / hlö (ruuat klubilla tämän päälle)

SITOVAT ilmoittautumiset: antti.luukkanen@linnagolf.fi


Kentän avaus, 1. avoin kisa ja muutos toukokuun treenipäivään

Kuten osakastiedotteessa luki, kenttä+range aukeaa jäsenille & osakkaille ma 2.5. palloränniperiaatteella (rafla yms ei palvele vielä viikolla). Virallinen aukeaminen la 9.5.: klo 9:30 talkoot, 11:00 keittolounas (+kausi-info) ja 11:30 avauslyönti + pelaamaan. Ei oteta "varsinaista kilpailua kauden avauspäivään, jotta saa pelata rennolla mielellä. Jos peli sattuu kulkemaan, niin paras pistebogey- ja scratch-tulos kuitenkin palkitaan.

Kauden 1. avoimen kisan, Tallink Club One Tourin (su 15.5.) ilmoittautuminen on auki, joten kannattaa toimia pian jos mielii mukaan! http://www.golfpiste.net/clubonegolf/ 

Peltomäki Golf tiedotti, että jäsentreenit on sittenkin myös jo toukokuussa KESKIVIIKKOISIN klo 18-19:30. Eli ekat treenit siis KE 4.5. klo 18. Tervetuloa!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kauden avaus lähenee + tietoa Viron keikasta

Kentällä näyttää jo todella vihreältä ja kauden avaus on erittäin lähellä. Tästä tulee jäsenkirjeen myötä tarkempaa infoa lähitunteina. Kenttämestarin näkemyksen mukaan peliareenamme on talvehtinut jälleen erinomaisesti, ja pääsemme tuttuun tapaan aloittamaan kautta huippukuntoiselle kentälle.

Viron Ryder Cupin yksityiskohdat ovat viimein myös valmistumassa, saadaan paketille hinta todennäköisesti huomenna. Ko matkahan on 19.-20.5. ja pelaamme siis 2 rundia EGCC:n pelaajia vastaan rentohenkistä maaottelua. Lähtö to-aamusta ja paluu pe-iltana, Tallinkin Busineksessa mennen tullen, kuinkas muutenkaan. Ja majoittuminen on EGCC:n upeassa 14hlö Villassa klubin välittömässä läheisyydessä.

Terveisiä myös tuoreelta ETC-kentältä, Lighthouse Golfista, meillä oli jälleen upea viikon matka sinne 15.-22.4. Ainoa "murhe" oli liika kuumuus, tämä kertonee reissuta oleellisen. Kentät ovat huippuluokkaa ja kaikki muutenkin pelaa. Lighthouse tulee olemaan tarjonnassa myös syksyllä ja vieläpä suorin lennoin, kannattaa seurata ilmoittelua.

Mutta tosiaan, tuoretta infoa kentän avauksesta seuraa pian!

9.tii 23.4.2016

4. griini 23.4.2016

BlackSeaRama, Bulgaria 16.4.2016

Tracian Cliffs, Bulgaria 19.4.2016

Lighthouse Golf, Bulgaria 18.4.2016