tiistai 24. toukokuuta 2016

Mahtava 3pv Finnish Tourin kisa takana Linnalla

Kyllä oli jälleen mahtavat 3 päivää suomalaista huippugolfia Linnalla. Kapteenin ominaisuudessa olen ollut startterina, live scoringin pitäjänä, jne jokapaikanhöylänä mukana nyt kaikki 3 vuotta, kun näitä kisoja on meillä järjestetty. Ja tuntuu että joka vuosi peli kovenee, ja voitto on ratkaistu jokaisena vuonna vasta viimeisellä griinillä (1. vuonna uusinnan kautta).

Tänä vuonna miesten puolella voitosta taisteltiin jälleen todella kiivaasti, ja 4 miestä oli yhden lyönnin sisällä toisistaan vielä 3 reikää ennen maalia. Voiton kirjasi kovalla -11 tuloksella, ensimmäistä kertaa FT-urallaan, huiman -5, 67 lyöntiä finaalipäivänä pelannut Matias Honkala. Onnea Matias!

Naisten puolella Jenna Mäihäniemi aloitti 1. päivänä hurjalla 66 lyönnin (-6) tuloksella. Kilpasisaret sisuuntuivat taisteluun jo hurjalta tuntuneelta takamatkalta, ja lopulta 3. päivän viimeiselle reiälle lähdettiin jännittävästi tasatilanteesta. Jenna piti pintansa ja suoriutui reiästä vähimmillä lyönneillä, kirjaten voiton tililleen. Onnea myös Jennalle!

Voittajat Matias Honkala ja Jenna Mäihäniemi (kuva: finnishtour.fi)

Toivottavasti nämä karkelot jatkuvat Linnalla myös tulevina vuosina. Ohessa vielä voittajien tuloskortit, ja linkit Finnish Tourin juttuihin kisasta.



Juttu päätöspäivästä: http://finnishtour.fi/uutiset/?newsid=127482

2. päivän tarinat: http://finnishtour.fi/uutiset/?newsid=127464&lang=fi

Avauspäivä: http://finnishtour.fi/uutiset/?newsid=127442&lang=fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti