perjantai 25. elokuuta 2017
sunnuntai 6. elokuuta 2017
Lyöntipelimestaruudet v2017 ratkottu
Taisto on tauonnut, vesisade ei vieläkään. Mestaruudet ratkottiin tänään kosteassa kelissä Linnalla. Kaikissa sarjoissa, miesten ja naisten scratch & hcp-lyöntipeleissä homma oli vielä täysin auki avauspäivän jälkeen varsinkin kun olosuhteet toivat peliin oman lisämausteensa.
Miesten puolella nähtiin suorastaan huikea taistelu voitosta, joka ratkesi vasta viimeisten neljän väylän aikana. Lyönnin takamatkalla tässä vaiheessa ollut Aleksi Seppänen teki viimeisille 4. reiälle peräti 3 birdietä (koko päivä hienosti 2 alle parin), ja tämä oli liikaa kärjessä tähän saakka olleelle Karri Koivulle. Karrille täytyy kuitenkin myös nostaa hattua, mies pelasi 2 päivää huimasti 9 lyöntiä alle tasoituksensa, ollen tuskin paikallisen vedonlyöntitoimiston pienimmällä voittokertoimella liikenteessä näissä karkeloissa. Kolmanneksi korkeimmalle korokkeelle nousi Marko Kivimäki.
Naisten tasoitukseton lyöntipeli oli tänä vuonna erityisen tiukka taistelu, mitalisijojen ratketessa vasta viimeisillä väylillä. Parhaan loppukirin esitti Anja Luomi, ottaen jo kuudennen lyöntipelimestaruuden Linnalla! Hopeakorokkeelle nousi Marita Hägg, jääden lopulta vain kahden lyönnin päähän Anjasta. Kolmannella tilalla pysyi Maarit Hynönen, eroa hopeaan tuli lopulta 11 lyöntiä.
Lyöntipelimestaruus 2017 mitalit jaettiin siis seuraavasti:
Miehet: 1. Aleksi Seppänen, 2. Karri Koivu ja 3. Marko Kivimäki
Naiset: 1. Anja Luomi, 2. Marita Hägg ja 3. Maarit Hynönen
Tänä vuonna oli mukana myös Hcp-sarjat, joiden järjestys oli lopulta:
Miehet: 1. Karri Koivu, 2. Vesa Lehikoinen ja 3. Mauri Friman
Naiset: 1. Maarit Hynönen, 2. Marita Hägg ja 3. Anja Luomi
Onnea kaikille mitalisteille! Ohessa tulokset tämän vuoden lyöntipelimestaruuskisoista:

Kärkiryhmä lähdössä liikkeelle sunnuntaina
Naisten tasoitukseton lyöntipeli oli tänä vuonna erityisen tiukka taistelu, mitalisijojen ratketessa vasta viimeisillä väylillä. Parhaan loppukirin esitti Anja Luomi, ottaen jo kuudennen lyöntipelimestaruuden Linnalla! Hopeakorokkeelle nousi Marita Hägg, jääden lopulta vain kahden lyönnin päähän Anjasta. Kolmannella tilalla pysyi Maarit Hynönen, eroa hopeaan tuli lopulta 11 lyöntiä.
Silence! Mykistävä 6. mestaruus Anjalle (kuva: Kjell Paul)
Miehet: 1. Aleksi Seppänen, 2. Karri Koivu ja 3. Marko Kivimäki
Naiset: 1. Anja Luomi, 2. Marita Hägg ja 3. Maarit Hynönen
Tänä vuonna oli mukana myös Hcp-sarjat, joiden järjestys oli lopulta:
Miehet: 1. Karri Koivu, 2. Vesa Lehikoinen ja 3. Mauri Friman
Naiset: 1. Maarit Hynönen, 2. Marita Hägg ja 3. Anja Luomi
Onnea kaikille mitalisteille! Ohessa tulokset tämän vuoden lyöntipelimestaruuskisoista:
Scratch-sarjat:
Hcp-sarjat:
lauantai 5. elokuuta 2017
Linnan mestikset day 1
Kuten kuvaan kuuluu, tilanteet ovat sekä miesten, että naisten puolella erittäin tiukkoja Linna Golfin lyöntipelimestaruusturnauksen avauspäivän jälkeen.
Scratch-sarjoissa keulilla on miehissä Karri Koivu, lyönnin päässä vaanii Aleksi Seppänen ja kolmentena on Patrik Leino. Naisissa piikkipaikalla on Anja Luomi, kakkosena Marita Hägg ja kolmantena Maarit Hynönen, eroa vain 5 lyöntiä tällä kolmikolla.
Hcp-sarjojen tilanteet: Miehet: 1. Karri Koivu, T2: Patrik Leino & Juha Harilo. Naiset: 1. Maarit Hynönen, 2. Marita Hägg, 3. Anja Luomi.
Ohessa 1. päivän tulokset ja alla lähtölista sunnuntaille, joka pelataan luonnollisesti käännetyssä järjestyksessä. Onnea finaalipäivään kaikille!

Lähtölista sunnuntaille:
Linnan mestikset liikkeellä
Nyt on taas se aika vuodesta kun pelataan mestiksiä, kaikki ryhmät on 1. päivän osalta liikkeellä. Kuka voittaa, siinä viikonlopun kuuma kysymys!
Herra Toimitusjohtaja Keskitalo lähti myös liikkeelle hymyssä suin (helppo hymyillä kun takana on virheetön veto keskelle väylää). Vaikka laivan kapteeni vaihtuukin, niin Elmo hiukan jo lupaili olla näissä geimeissä viivalla jatkossakin ja hyvä niin!
Tsemppiä kaikille pelaajille!
keskiviikko 2. elokuuta 2017
Kovatasoinen Fordin kisa 2.8.
Huikea tulostaso oli tänään Fordin better ball parikisassa, ohessa ote Golfpisteen uutisesta aiheen tiimoilta.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Linna - EGCC Friendly Cup 2017
Jo perinteinen Suomi - Viro - "maaottelu" pelattiin toista kertaa 16.-17.7., tällä kertaa Linnalla. Rakkaat ystävämme Virosta tulivat kovalla joukolla ja tiukalla asenteella ryöväämään viime vuonna kotikentältään EGCC:ltä Linnalaisten matkaan lähteneen "pojan" uudelle laivamatkalle.
Ottelu oli aiemmin nimeltään "Ryder Cup", mutta se päätettiin nimetä uudelleen "Friendly Cup":ksi, jotta nimikin viestisi oleellisesti tapahtuman hengestä. Vaikka voitosta tottakai kaikki pelaavatkin, niin tätä paljon tärkeämpää on verkostoituminen rakkaan naapuriklubin jäsenistön kanssa. Eli hymyssä suin ja rennolla asenteella lähdettiin tänäkin vuonna pelaamaan reikäpeliotteluita.
Sunnuntaina oli vuorossa fourball-nelinpelit, näissä viidessä ottelussa pelattiin siis 2hlö joukkuein better ball-reikäpeliä. Linnalaisilla oli kotikenttä hienoisesti paremmin hallussa ja pomputkin suosivat kotijoukkuetta, joten sunnuntain pelit päättyivät tilanteeseen 4-1 linnalle.
Sunnuntai-iltana oli vuorossa ruokailu ja illanvietto rantasaunalla, jonka aloitus venähti hieman turhankin myöhäiseksi otteluiden alun siirtymisen vuoksi. Mutta ei se mitään, mukavaa oli kuunnella edes hieman lyhyemmän aikaa tarinoita otteluiden tuoksinasta ja muustakin. Tämä varsinaista yhteistä aikaa päätettiin pidentää ensi vuonna, joten ottelut alkavat jokusen tunnin aiemmin.
Sunnuntaina julkistettiin juhlallisin menoin myös maanantain singeliotteluiden parit, joten vastustajat pääsivät aloittamaan psyykkauksen saman tien. Maanantaina pelaajat olivat lujalla taisteluilmeellä ja EGCC:n joukkio aikoi puheissaan ottaa eron kiinni ja mennä ohitse. Naapuriklubin loppukiri suli kuitenkin Linnalla alkaneeseen rankkasateeseen, jonka vuoksi ottelut päätettiin yhteisymmärryksessä lyhentää 9 reiän mittaisiksi.
Maanantain ottelut menivät pistein 7,5 - 2,5 Linnalaisille, joten ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon luvuin 11,5 - 3,5. Kiitoksia vielä kerran kaikille molempien joukkueiden pelaajille.

Joukkueet yhteiskuvassa
Joukkueiden kapteenit Hanno Kross ja Antti Luukkanen
Kaikki mukaan jälleen ensi vuonna!
Kuvat: Kjell Paul
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Maxx Royal Cup Linna La 22.7.
Seuraava avoin jäsentapahtuma järjestetään La 22.7., vuorossa tällä kertaa Maxx Royal Cup Linna. Kisaisännäksi lentää paikalle MaxxRoyal Resortin (Belek, Turkki) edustaja, ja palkinnot ovat jälleen HUIKEITA!
Pelimuoto: Henkilökohtainen pistebogey, max kilpailutasoitus 30.
Voittaja saa kutsun Royal Cupin kansainväliseen finaaliin 5* MaxxRoyal Resorttiin (joulukuun alussa), toiseksi tullut lähtee Italiaan 5* Argentario Resorttiin. Erikoiskilpailuissa on palkintoina mm wedgeä, putteria, jne.
Ja jos peli ei satu kulkemaan, niin kaikkien paikallaolijoiden kesken arvontaan vielä palkintojenjaon yhteydessä Kyproksen ja Puolan lahjakortit.
Kisamaksu (sis GF, kärryt, rangen, saunat ja buffet-ruokailun):
- Linna Golf osakasjäsenet (täysi pelioikeus) 25€
- Avainjäsenet 50€
- Vieraspelaajat 70€
Aikataulu:
- 7:00 alkaen ilmoittautuminen ja range käytössä
- 8:30 kisainfo klubilla
- 9:00 yhteislähtö
- palk.jako ja ruokailu kisan jälkeen klubiloungessa.
Ilmoittautuminen 18.7. mennessä office(at)linnagolf.fi. Tervetuloa kaikki mukaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)