maanantai 9. huhtikuuta 2018

1. info kaudesta 2018 27.4. klubitalolla

Hellou Linnalaiset! Kauden eka major on pelattu ja lumet sulaa rakkaalta kentältämmekin sitä tahtia, että on aika puhaltaa myös tämä palsta jälleen hereille talviunilta. Kulisseissa kautta on valmisteltu jo pidemmän aikaa ja koitamme Karrin kanssa rakentaa kesästä 2018 mahdollisimman hyvän kokonaisuuden myös jäsenistön näkökulmasta. Luvassa on myös hieman uudistuksia, joten kannattaa tulla kuuntelemaan infotilaisuutta kauden tapahtumista pe 27.4. klo 17 klubille.

1.tii 9.4.2018 (kuva: Karri Koivu)

Otamme mieluusti vastaan kaikki ehdotukset, toiveet, yms, jotta osaamme palvella teitä parhaalla mahdollisella tavalla. Myöhäisen kevään vuoksi pääsemme julkistamaan kauden avauspäivän vasta perjantaina. Uskoisin että 5.-12.5. väliin tämä odotettu hetki melkoisella varmuudella sijoittuu.

Ilmoittautumislinkki infoon löytyy varmuudeksi myös tästä, ilmot 25.4. mennessä: Ilmoittaudu tästä jäseninfoon 27.4.2018

Harkkaputtigriini 9.4.2018 (kuva: Karri Koivu)

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kauden 2017 päättärit

Päättärit on pelattu ja Linnan kisakausi 2017 on paketoitu. Päätöskisa päästiin pelaamaan hyvissä olosuhteissa hyväkuntoisella kentällä 30.9. Pelimuotona oli tuttu Teemu's Special ja mukavat 32 pelaajaa / 8 tiimiä saatiin lauteille.

Tulostaso oli totutun kova, voittoon riitti tulos -34. Voittajajoukkueessa pelasi Jorma Hägg, Mikko Pukero, Sari Honkalehto ja Olli Ahola.

Kakkossija heltisi lyönnin heikommalla tuloksella -33, joukkueessa Antti Luukkanen, Ilari Airo, Mauri Friman ja Kimmo Haapanen. Kimmo pelasi hurjat 53 bogipinnaa ja voitti henk.koht. sarjan. Kolmossija irtosi tuloksella -32, joukkueessa Heikki Roiha, Juha Harilo, Esa Honkalehto ja Anja Luomi.

Päätöskisan voittajatiimi

Päätöskisan palkitsemisien jälkeen jäsenistö halusi vielä kertaalleen muistaa hienosti Linna Golfia vuosikausia luotsannutta Petri Keskitaloa, ja toivottaa loistokasta Jatketta seuraaviin haasteisiin. Elmo onneksi lupasi säilyä "ikuisesti" Linnan jäsenenä, ja tarjota kovan vastuksen tulevina vuosina kisassa kuin kisassa ns rivijäsenen roolissa.

Kiitos Elmo!

Samalla toivotettiin seuraava johtaja, Esa Honkalehto tervetulleeksi joukkoon. Essi pääsee jatkamaan Elmon viitoittamalla tiellä, haasteita toki riittää edelleenkin tiukassa tilanteessa golfmaailmassa. Mutta haasteet on tehty voitettaviksi, meillä on kova usko että Essi pystyy nostamaan Linna Golfin jälleen uusiin korkeuksiin.

Tervetuloa Essi joukkoon!

Päälle jaettiin totuttuun tapaan kauden tärkeimpien koitosten palkinnot. Mestarit vuonna 2017:

- Lyöntipeli miehet: Aleksi Seppänen
- Lyöntipeli naiset: Anja Luomi
- Reikäpeli: Antti Kulju
- Shoot Out: Petri Keskitalo

Ohessa vielä kuvia ja tunnelmia illasta rantasaunalla. Kiitos Kjell jälleen upeista kuvista kauden 2017 varrella.

Ja eritoten suuri kiitos kaikille Linnalaisille hienosta golfkaudesta 2017!

Reikäpelifinalistit Antti (mestari) ja Harri (hopeaa)

Naisten mitalikolmikko Anja, Marita ja Maarit

Miesten hcp-sarjan mitalistit Vesa, Juha ja Mauri

Teksti: Antti Luukkanen
Kuvat: Kjell Paul, Anzel Oy

torstai 5. lokakuuta 2017

Reikäpelit 2017 pelattu

Koko kesän jatkunut spektaakkelimainen reikäpelimestaruusturnaus on saatu taputeltua tältä kesältä. Kuten aina, voitosta monessakin ottelussa käytiin tiukkoja taisteluita aina jatkorei'ille saakka.

Loppuottelussa kohtasivat tällä kertaa Antti Kulju ja Harri Salmivaara. Harri teki parhaansa, mutta joutui lopulta taipumaan, ja Antti pääsi ottamaan 1. kiinnityksensä pokaaliin. Kukaan ei vielä ole onnistunut puolustamaan tätä titteliä, miten käy ensi vuonna?

Antti Kulju pääsi tuulettamaan voittoa (kuva Anzel Oy)

Finalistit vuonna 2017:

Reikäpelimestari: Antti Kulju
2.sija: Harri Salmivaara
Sijat 3-4: Patrik Leino ja Marko Kivimäki

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Shoot Out - huikea spektaakkeli jälleen kerran

Syyskuinen maanantai-ilta, 14 innokasta pelaajaa ilmestyy 1. tiille mittelemään Shoot Out - mestaruudesta. Ensimmäinen taisto käydään jo ennen pelejä mahdollisista sääntövariaatioista, mutta itsepäinen kapteeni pitää päänsä ja taistelu käydään seuraavalla sapluunalla:

Matkaan lähdettiin 2 x 7hlö porukoilla, huonoimman bruttotuloksen pudotessa jokaiselta väylältä pois pelistä. Jos 2 tai useampi pelaaja on samalla tuloksella putoamisvaarassa, käydään yhden ennalta päätetyn lähipelilyönnin uusinta, huonoimman tuloksen pudotessa pois.

5.tiillä jäljelle jääneet joukot yhdistettiin ja jälleen jokaiselta väylältä heikoin lenkki putoaa pois. Kunnes 9.väylällä jäljellä olevat 2 pelaajaa ratkovat mestaruuden.

14 iloista Shoot Outtilaista, ainakin ennen pelejä (kiitos Essi kuvausavusta)

Sitten alkaa se kuuluisa Shoot Out-show, tämä on aina vaan niin hemmetin hienoa! Ensin arvotaan peliporukat ja lähdetään armottomalla härdellillä matkaan. Molempien ryhmien seitsemän pelaajaa saattaa pelata väylää "hivenen eri taktiikkaa ja reittiä käyttäen". 1. väylällä matkasta putoavat Anja (1.ryhmä) ja Timo Ku (2.ryhmä). Uusintoja ei vielä tarvitse käyttää.

2. väylällä pelin luonne jo kovenee entisestään, bogilla pääsee vielä jatkoon mutta tuplalla ulos tai uusintaan. 1. ryhmästä putoaa n 10m puttiuusinnan jälkeen Timo Ka ja 2. ryhmästä Heikki.

Kolmannella väylällä 1.ryhmässä leikin joutuu jättämään bunkkeriuusinnan jälkeen Vesa L. Toisessa ryhmässä bogi ei enää riitä kuin uusintaan, ja putissa kauimmaksi reiästä jää Kjell. En sitten tiedä oliko mastrolla jo kiire ottamaan aina niin upeita fotoja. Kiitos näistä Kjelu tälläkin kaudella!

4. väylä on tavallaan hienoinen vedenjakaja, kun tämän jälkeen porukka jälleen kasvaa. Ykkösryhmästä Ari on erittäin epäonnekas bunkkereiden kanssa pudoten pois, ja 2.ryhmästä samaisen kohtalon jakaa pienen seikkailun jälkeen Karri. Molempiin ryhmiin jäi täten 3 pelaajaa, jotka yhdistettiin 5. tiillä 6hlö joukoksi.

Viides väylä vuorossa. Jostain syystä tällä reiällä jokunen pelaaja haksahtaa aina metsän puolelle, eikä parilla tai bogilla tarvitse pelätä putoamista. Epäonnekkain seikkailija on tällä kertaa alkumatkan hienosti pelannut Esa.

Elmon tyylinäytettä lähestymisestä

6. reikä ja bogi riittää jälleen jatkoon, tuplalla uusintaan jossa nähdään 2 maailmanluokan lobby-lyöntiä vaikeasta paikasta Vesa K:lta ja Lasselta, jälkimmäisen päätyessä lähes lipun juureen kiinni. Tämä koituu Vesa K:n kohtaloksi.

7. reiällä nähdään hieman erikoisia lyöntejä, Andyn pelatessa varapallonsakin järjettömän vinoon tiiltä. 1. pallo kuitenkin löytyy suurella onnella ihan hyvästä paikasta, josta saa loihdittua sentään bogin kuten Elmo ja Juhakin tekevät. Lassen ihmeteot eivät saa jatkoa, vaikeasta paikasta kummun takaa bogin tekeminen ei onnistu ja käteen jää 4.sija.

8. reiälläkään koko päivän keskellä latua pelanneella, nyttemmin jo ex-tj Elmolla ei ole mitään vaikeuksia tehdä paria. Andy ja Juha tupeksivat korttiin tuplat hieman eri reittejä. Kumpikaan ei esitä aivan PGA Tourin tasoista chip-lyöntiä uusinnassa, lopputulosta pienen mittailun jälkeen jää enemmän harmittelemaan Andy. Päivän pelillä oli toki pienoinen ihme selviytyä edes pronssikorokkeelle, ettei sillä, mutta tästähän shoot outissa on kyse. Pronssia siis kapteenille.

Juha taistelussa voitosta Elmon kanssa

Viimeinen reikä, titaanien taistelu, tiukka tuijotus tiillä ja menoksi. Jäljellä Petri Keskitalo ja Juha Harilo. Pete taisi mainita 1.tiillä että "onpa mukava olla täällä mukana ihan vaan kilpailemassa!". Täydellisen avauksen jälkeen chippi-putti par riitti voittoon, Juhan voittohaaveiden kaivautuessa 9.reiän aina niin petollisiin esteisiin.

Jostain syystä Elmon hymy on jopa vapautuneen leveä

Yhdessä tuumin todettiin pelien jälkeen, niinkuin joka vuosi kaikki Shoot Outtiin osallistuneet sanoo, että on tää vaan hieno, hauska ja jännä pelimuoto. Mitä vaan voi sattua, yksi huono lyönti väärään kohtaan voi olla kohtalokas. Mutta sitten taas keskinkertaisellakin tekemisellä voi päästä pitkälle. Päivän esityksiä katselleena, on rehellisyyden nimissä todettava että oikea mies voitti. Stediä peliä parilla pirkulla höystettynä, sattumille ei jäänyt pahemmin sijaa. Elikkäs suuresti onnea Elmo!

Mitalikolmikko yhteispotretissa illan jo hämärtyessä

Jäljellä on vielä päättärit 30.9., sitten kausi on kesän 2017 jäsentapahtumien osalta paketissa. Toivotaan runsasta osanottoa vielä päätöskisaankin, joka pelataan jo perinteisesti Teemu's Special joukkuepelimuodolla. Rantasaunat, safkat ja palkintojenjaot tietty siihen päälle. Kuten aina.

Teksti: Andy
Kuvat: Kjell Paul, Anzel Oy

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Shoot out 18.9. ja Päättärit 30.9.

Viimeisiä viedään, vielä toivotaan suuren suurta osanottoa myös kauden viimeisiin tapahtumiin:

Ma 18.9. klo 16:30 alkaen kisataan perinteinen Shoot Out. Pelaajamäärästä riippuen lähdetään 1-2 erässä liikkeelle, ja jokaisella väylällä putoaa huonoin tulos pois. Jos heikoimpia tuloksia on useampia, niin putoaja ratkaistaan lähipelikisalla. Viimeisellä väylällä on siis vain 2 pelaajaa jäljellä, ratkaisten Shoot Out mestarin 2017.

La 30.9. klo 11:00 alkaen kauden 2017 päätöskisa. Pelataan 3-4 hlö joukkuein Teemu's special, palkitaan paras joukkue ja paras henk.koht. tulos. Kisa tullaan tod.näk. pelaamaan yhteislähtönä. Kisan jälkeen saunat lämpimänä rantasaunalla, saunan päälle ruokailu ja kauden 2017 palkintojenjako.

Siispä kaikki mukaan näihin erittäin rentohenkisiin kauden 2017 viimeisiin koitoksiin!

Kuka vie päätöskisat!? 
(kuva Kjell Paul, Anzel Oy)

Reikäpelit edenneet mitaliotteluihin

Reikäpelejä on tahkottu menemään koko kauden ajan, erittäin tiukkoja taisteluita on käyty monessa ottelussa matkan varrella. Jäljellä on enää mitaliottelut, joissa pelaavat:

Grande Finale, ottelu mestaruudesta:
Antti Kulju vs Harri Salmivaara

Pronssiottelu:
Marko Kivimäki vs Patrik Leino

Onnea peleihin kaikille herroille, paras voittakoon tänäkin vuonna!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Linna Scramble - Presented by PGA Catalunya 3.9.

Lauantaina 3.9. pelattiin loistavassa syyskelissä huikean kovatasoinen Linna Scramble. Kisa oli jatkoa kesän 2017 puoliavointen jäsenkilpailuiden sarjaan, joissa on jaettu palkinnoiksi golfmatkoja etelään ym mukavaa. Tällä kertaa voittajille oli tarjolla majoitus- ja pelipaketti PGA Catalunyaan, 2 kentän huippukohteeseen Barcelonan pohjoispuolelle.

Scramble on aina pienten marginaalien pelimuoto, näin kävi myös tällä kertaa. Voittoon vaadittiin hyvässä säässä nettotulos 62 lyöntiä (-10), jonka pelasi 2 parasta paria. Tasatilanteet ratkaistiin pienemmällä joukkuetasoituksella (parempi bruttotulos), ja PGA Catalunyan matkaa pääsee varailemaan pari Viitala & Mursu. Toiseksi samalla tuloksella pelasi pari Koivu & Koivu, joille "jäi käteen" Linna Golfin majoitus- & pelipaketti Vanajanlinnan Grand Suitessa.

Kolmannen palkinnon pokkasi pari Harilo & Luukkanen tuloksella 64 (-8), koska 63 (-9) pelannut pari Keskitalo & Koivu ilmoitti pelaavansa varsinaisen kisan ulkopuolella. Ihme juttu ettei isäntäväellä kelvannut palkintona ollut Vanajanlinnan majoituslahjakortti..

Kesän 2017 isommat jäsenkisat olikin sitten tässä, jäljellä toki on vielä kauden päättärit 30.9. ja reikäpeleissäkin on vielä finaalit pelaamatta. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille! Päättäreistä laitetaan jäsenistölle infoa tulemaan lähipäivinä, sinnekin toki toivotaan mahdollisimman suurta osanottoa.

Voittajapari puhetta pitämässä rinnallaan Linnan upouusi TJ Esa Honkalehto

Kisan tulokset: