torstai 9. lokakuuta 2014

Season Closing 4.10. ja kauden 2014 yhteenveto

Lauantaina pelattiin kauden päätöskilpailu Linna Golfissa. Pelimuodoksi Season Closing-kisaan oli valikoitunut Erado, jossa pelaaja saa neljä kertaa kierroksen aikana poistaa edellisen väylän tuloksensa (ilmoitettava ennen seuraavaa avauslyöntiä). Tällöin GameBook merkitsee ko väylän tulokseksi pelaajan par:n, eli pistebogeyta pelatessa 2 pistettä.

Kisan alkutaipaileella kärjessä mentiin todella kovaa, eikä muutama pelaaja tarvinnut juurikaan edes eradoita etuysin aikana, pysyen siltikin kärjen tuntumassa. Kuten niin usein, ratkaisut tapahtuvat kuitenkin viimeisillä väylillä. Näin kävi nytkin.

Lopulta voiton kirjasi itselleen lyönnin marginaalilla hyvän kauden muutenkin pelannut Antti Kulju. Toiseksi tuli Vesa Kainulainen ja kolmannen sijan vei Alpo Itäluoma.

Kuva: Anzel Oy

Kisan jälkeen saunottiin ja ruokailtiin klubilla. Ruokailun aikana saimme myös ihastella Kjell Paulin ja Anja Luomen ottamia upeita kuvia kauden varrelta, erityisesti Amatöörien joukkue-EM-kisoista.

Jälkiruuaksi jaettiin kauden palkinnot. Tässä vielä mitalikolmikot näistä vuoden pääkoitoksista:

Päätöskisa: 1. Antti Kulju, 2. Vesa Kainulainen, 3. Alpo Itäluoma

Shoot Out: 1. Antti Kulju, 2. Vesa Kainulainen, 3. Kjell Paul

Reikäpeli: 1. Antti Luukkanen, 2. Patrik Leino, 3. Mika Walkamo/Vesa Lehikoinen

Lyöntipeli, naiset: 1. Essi Hiltunen, 2. Anja Luomi, 3. Tatja Kivimäki

Lyöntipeli, miehet: 1. Antti Kulju, 2. Antti Luukkanen, 3. Petri Keskitalo

Voittopuheissa Antit Kulju ja Luukkanen, sekä Essi Hiltunen kiittivät kenttää, pelikavereita ja kenttähenkilökuntaa kukin tyylillään. Tiukkoja koitoksia kaikki nämäkin, ainoastaan naisten lyöntipeli ratkesi yli yhden lyönnin erolla seuraavaan.

Lopuksi klubin kapteeni Antti Luukkanen summasi kauden yhteen ja kiitti yhdessä toimistopäällikkö Ninni Nukarin kanssa jäseniä upeasta golfkaudesta 2014. Linna Golfin kenttä oli huippukunnossa alusta loppuun saakka.

Virallisen osuuden jälkeen käytiin keskustelua siitä, miten asioita voitaisiin tehdä vieläkin paremmin ja johdonmukaisemmin. Päätettiin perustaa työryhmä asioita pohtimaan, ja tähän työryhmään kuuluvat: Antti Luukkanen, Anja Luomi, Jorma Hägg, Vesa Kainulainen, Mikko Hiltunen, Vesa Valkamo, Maarit Hynönen, Antti Kulju ja Tapio Huotari.

Kapteeni Antti Luukkanen lupasi tehdä yhteenvedon keskustelusta, ja toimia ainakin aluksi ryhmän vetäjänä. Ryhmä kutsutaan koolle tarvittaessa.

Tässä vielä muutama kuva kauden varrelta, kuvat paria lukuunottamatta by Anzel Oy (Kjell Paul & Anja Luomi):









Suuri kiitos kaikille vielä tätäkin kautta.! On ollut ilo ja kunnia saada toimia tämän loistavan jäsenistön kapteenina kaudella 2014. Tehdään yhdessä kaudesta 2015 jälleen tätäkin vuotta loisteliaampi.

- Antti Luukkanen

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

4.10. kauden päätöskisa

Lauantaina vietetään Linna Golfin kauden päättäjäisiä. Lähdöt kauden viimeiseen kilpailuun 1.tiiltä alkaen klo 12. Kierroksen jälkeen saunotaan klubilla ja ruokaillaan Club Loungessa.

Tämän jälkeen koittaa kauden palkintojen jako:
- Päätöskilpailu
- Lyöntipelimestaruus
- Reikäpelimestaruus
- Shoot Out

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle viettämään kauden päätöstä iloisessa ja rennossa hengessä. Kierroksen jälkeen otetaan mieluusti vastaan risuja ja ruusuja kaudesta, ja toiveita mitä voitaisiin tehdä paremmin jälleen ensi kaudella. Toivotaan että pystymme kehittämään tapahtumia ja muuta toimintaa jälleen aiempaa parempaan suuntaan.


torstai 25. syyskuuta 2014

President's Invitational 21.9. tulokset

Sunnuntaina pelattiin ainakin palkinnoissa mitattuna kauden kohokohdaksi muodostunut President's Invitational, 2hlö scramble johon Vanajanlinna ja Linnagolf olivat luvanneetkin huippupalkinnot. Kukaan ei varmaankaan silti osannut odottaa sitä, mitä kaikkea rantasaunalla odottikaan.

Mutta ensin itse kilpailuun. Kisa lähti käyntiin tasaisissa merkeissä, heti alkuun kävi selväksi että melko paljon parin alle pitää pelata, jos aikoo kamppailla kärkisijoista. Osansa kisan jännitykseen teki gamebookin hiukan virheelliset slopet, sekä enemmän ja vähemmän pelaajia kiusanneet sadekuurot. Sateesta huolimatta vain etuysin pelannut kisaisäntä Mika Walkamo teki lähimmäs lippua kilpailuväylällä (väylä 7) upeasti hole in onen.!

Onnea Wallu holarista ja kiitos skumpasta.!

Kisa jouduttiin lopulta keskeyttämään rankkasateen ja ukonilman vuoksi, eikä sitä voitu kosteuden lisäksi pimeydenkään vuoksi loppuun enää pelata. Viimeisenä startannut ryhmä ehti pelata 14 väylää loppuun saakka, ja kilpailun jury päätti että tähän päättyy myös päivän kilpailu. Oli muuten 1. kerta koskaan kun Linnalaisten kilpailua ei pystytty pelaamaan loppuun saakka.

Slopet huomioitiin myös 14 väylän loppuun saakka, ja voiton veivät lopulta koko päivän gamebookissakin kärkisijoilla keikkunut kaksikko Risto Sormunen ja Jyri Koskinen tuloksella -7. Toiseksi sijoittuivat yhden lyönnin huonommalla tuloksella Patrik Leino ja Antti Luukkanen. Kolmas sija meni samaan -6 tulokseen päätyneelle parille Maarit Hynönen & Olli Hurskainen (pienempi tasoitus oli määräävä tekijä tasatuloksessa).

Kisa oli todella jännittävä, ja tuloslista olisi saattanut olla toisenlainen, jos olisi pelattu 13 tai 15 väylää, puhumattakaan jos olisi ehditty pelaamaan koko kierros. Mutta se tuumailu sikseen, voittajat lähtevät golfaamaan vaatimattomasti Barcelonaan, siitä eteenpäin oli valittavina matkoja mm Saksaan, Viroon, Leville, sekä lukuisia huikeita tavarapalkintoja.

En usko että ketään rantasaunalla ollutta jäi varsinkaan tänään harmittaan se, että on Linna Golfin jäsen, ja että vaivautui tulemaan palkintojen jakoon paikan päälle. Voittajat muistivat puheessaan kiittää järjestäjiä, kenttää, kisakumppaneita ja myös toisiaan. Voitto tuli kuulemma yllätyksenä, siksikin koska gamebookista ei ottanut tänään selvää, ja osa oli pelannut enemmän väyliä kuin toinen.

Suuri kiitos isännille järjestelyistä, tämä kisa tulee olemaan ensi vuonna varmastikin "melko suosittu". Tänä vuonna on jäljellä vielä päätöskisa ja kauden muiden pääkoitosten palkintojen jako lauantaina 4.10. Toivotaan että mahdollisimman moni pääsee mukaan tännekin.

Tässä vielä päivän tuloslista (hcp on laskettu 14 reiän mukaan):

1. Koskinen & Sormunen, brutto -3, hcp 4, netto -7
2. Leino & Luukkanen, brutto -2, hcp 4, netto -6
3. Hynönen & Hurskainen, brutto +9, hcp 15, netto -6
4. Knuuti & Karttunen, brutto +2, hcp 7, netto -5
5. Hämäläinen & Kulju, brutto +1, hcp 5, netto -4
6. Keskitalo & Keskitalo, brutto +2, hcp 6, netto -4
7. Luomi & Paul, brutto +2, hcp 6, netto -4
8. Hiltunen & Hiltunen, brutto +3, hcp 6, netto -3
9. Hägg & Hägg, brutto +5, hcp 7, netto -2
10. Rousi & Wrangell, brutto +8, hcp 7, netto +1
11. Valkamo & Friman, brutto +10, hcp 9, netto +1
12. Airo & Lähde, brutto +13, hcp 11, netto +2
13. Kainulainen & Huotari, brutto +9, hcp 6, netto +3

Voittajat Sormunen (vas) & Koskinen

"Jaa me lähdetään Barcelonaan..?!"

Voittajien kuvat (c) Kjell Paul & Anja Luomi, anzel.fi

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

President's Invitational

Tänään pelataan 2hlö scrambleä, lähtölistaa en ole valitattavasti vieläkään saanut. Ennen kisaa on kuulemma tarjolla lounas ja kisan jälkeen rantasaunalla myös ruokailu & palkintojen jako.

Kisan tasoitus on 30% yhteenlasketusta slopesta, pyöristys lähimpään kokonaislukuun. Loput säännöt ja muut selviävät kisapaikalla.

Onnea kaikille kilpailuun.!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Shoot Out 2014


Matti, Tappi, Vesa, Antti, Anja, Vesa, Kjell, Olli, Kerttu ja Essi.
Kuva Antti Luukkanen

Vuotuinen trillerikisa, Shoot Out, starttasi tänään tiheässä aamusumussa 8.30 kymppitiiltä. Näkyvyys 50 metriä, muttei se haitannut Matti Tarvaisen, Tapio Huotarin, Vesa Kainulaisen, Antti Kuljun, Anja Luomen, Vesa Valkamon, Kjell Paulin, Olli Hurskaisen, Kerttu Hiltusen, eikä Essi Hiltusen draivaamista (kuva Antti Luukkanen). Shoot Outissa joka reiältä suurimman lyöntimäärän tehnyt tippuu pois, jos tasatuloksia, järjestetään lähipelikisa. Kymmenen pelaajan aika ensimmäisellä väylällä oli 40 minuuttia. Ja Tappi putosi.

Lopullinen voittaja miltei tippui jo toisella kisaväylällä (11), kun veti kylkkärin greenin yli Piccadillyn ojaan, mutta saikin lopulta paikattua tuloksensa ilmiömäisellä putilla. Nyt Matti käteltiin kotiin. Seuraavalla väylällä yli 200 metrinen draivi ei auttanut Essiä. Par kolmosella taas Anja takkuili lähipelikisassa, mutta Kerttu tempasi avauksensa 20 senttiä reiän taakse, mikä selvisi vasta kun sumun keskeltä greenille päästiin.  Eli Kertulle varma birdie, mutta seuraavalla väylällä liiat putit pudottivat hänet jatkosta. Olli kunnostautui niittämään viidennentoista heinikkoja, joten 16 väylällä kisaa jatkoivat enää Vesat, Kjell ja Antti.

16. väylällä jokainen teki bogin ja lähtivät rivissä bunkkerikisaan. Valkamon Vesa onnistui lyömään pallon  rinteen kautta alkuperäistä paikkaa kauemmaksi, ja kun Kjell missasi seuraavan väylän puolitoista metrisen putin, niin Antti Kulju ja Vesa Kainulainen marssivat rintarinnan viimeiselle väylälle.

Antti ja Vesa vetivät elämänsä draivit, mutta kaksintaistelu kaatui Vesan liian ’raivokkaaseen’ kakkoslyöntiin.  Ja kun Antti vielä taituroi parin, niin Linnan Shoot Outin 2014 mestari oli sinetöity. Onnea Antti Kulju!  

Antti Kulju (kesk.) ja perintöprinssit Vesa Kainulainen (oik.) ja Kjell Paul (vas.) 

Teksti ja kuva: Anja

Reikäpelifinaali 2014

Tänään pelattiin Shoot Outin lisäksi Linna Golfin reikäpelimestaruudesta 2014, finaaliin olivat tiensä raivanneet Patrik Leino ja Antti Luukkanen.

Alkuun käytiin kannustamassa Shoot Out liikkeelle

Ottelun alkureiät voitettiin vuorotellen, ja ottelu oli 5 reiän jälkeen vielä tasan. Tämän jälkeen Patrik kiristi hiukan tahtia, voittaen peräkkäin reiät 6, 7 ja 8.

2.väylän sumuista aamunäkymää

Patrik taistelee 2. griinibunkkerissa

3.väylänkään griiniä ei tiipaikalta nähnyt ollenkaan

Siellä se 4. väylä jossain on

Väylällä 9 muuttuu ääni kellossa, kun Antti puolestaa ottaa reikävoiton, jatkaen samaa rataa väylillä 10 ja 11. Jälleen ollaan tasoissa, ja tuntuu ettei tämä ottelu tule ihan heti ratkeamaan.

Klubitalon kohdalla edelleen heikohko näkyvyys

Patrik tavoittelee griiniä 10.väylällä

Tämä finaalikamppailu paljastuu todelliseksi vuoristoradaksi molempien osalta, kun Patrik tekee birkun väylälle 12, ja vie perään myöskin väylät 13 ja 14. Tilanne jälleen 3up Patrikille, kun jäljellä on enää 4 väylää.

Molemmat pelaavat hiukan ailahtelevasti koko päivän, ja 15 väylällä Antti tekee puolestaan birdien, vieden tiukasti taistellen myöskin väylät 16 ja 17 heti perään. Antin kannalta jo lähes toivottomalta näyttävä tilanne on jälleen käännetty tasoihin, ja jäljellä on enää 18. väylä.

Shoot Out-kisaporukka on otettu kiinni jo 16.väylällä, tämä ryhmä osoittaa hienoa urheiluhenkeä jääden jännittämään ja kannustamaan reikäpelifinaalia 18. griinin viereen. On meillä vaan hieno porukka Linnalla.!

Molemmat tekevät hiukan eri reittejä bogeyn 18.väylälle, seurauksena uusinta. Yhteistuumin päätetään palata väylän 18 tiille. Patrik lyö avauksensa väyläbunkkeriin, ollen hiukan epäonninen jatkolyönnissään. Kun Antti puolestaan chippaa birdieyrityksensä griinin edestä n 40cm päähän reiästä, niin tämä riittää tänään 1. uusintareiän voittoon ja reikäpelimestaruuteen 2014.

"Tänään ei näemmä ollut vielä Patrikin vuoro, mutta mies on kehittynyt huimasti parilla viime kaudella. Pate tulee olemaan tiukka vastus myös ensi vuonna yhdelle jos toiselle, kun ratkotaan seuraavan kerran lyönti- ja reikäpelimestuuksia", ylistää Antti hyvin taistelutta vastustajaansa.

Kiitos kaikille osallistujille, toivotaan että ensi vuonna kehitys jatkuu samaan suuntaan ja saadaan jälleen uusi ennätys osanottajamäärässä tässäkin kilpailussa.

Patrik (vas.) ja Antti (kuva by Kjell Paul)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Shoot Out ja President's Invitational kisakutsut

Tulevana viikonloppuna saa pelata golfia ihan kunnolla halutessaan, koska tarjolla on peräti kaksi kilpailua, lauantaina Shoot Out ja sunnuntaina 2hlö scramble.

Lauantaina lähdetään liikkeelle 10-tiiltä klo 8:30, joka väylällä putoaa huonoimman tuloksen pelannut pois. Jos on tasatuloksia, ratkotaan "heikoin lenkki" vaihtuvalla lähipelikilpailulla (chippi, pitkä putti, bunkkerilyönti, lobby, tms) jotka on ennalta päätetty, ja tietenkin äkkikuolema-periaatteella. Voittoa puolustaa Vesa Valkamo.

Sunnuntaina on vuorossa President's Invitational, 2hlö scramble, johon osallistumisoikeus on b-osakkailla ja jäsenillä. Kisaa isännöi Vanajanlinna ja Linna Golf, ja huhujen mukaan palkinnot todellakin huimaavat päätä. Lähdöt klo 13:00 eteenpäin.

Lauantaina selviää myös Linna Golfin tämän vuoden reikäpelimestari, kun klo 8:30 1-tiiltä starttaa finaaliottelu Patrik Leinon ja Antti Luukkasen välillä.

Mukavaa kisaviikonloppua kaikille, vielä ehtii ilmoittautua molempiin kilpailuihin mukaan.!